Lauantaina olimme isännän mummun synttäreillä Forssan Tyykihovissa. Siellä oli tarjolla lohikeittoa, jonka veroista en ole ennen syönyt ja jälkiruuaksi oli tietysti kinuskikakkua. Voitte kai arvata kuka söi itsensä kipeäksi!

Mummun lahja valmistui jo hyvissä ajoin, maanantaina. Mummu pyysi jo kuusi vuotta sitten itselleen tätä liinaa lahjaksi, kun hän täyttää 80. Eipä tainnut enää pyyntöään muistaa, mutta oli lahjaan erittäin tyytyväinen. Itse intohimoisena käsityöihmisenä osaa arvostaa itsetehtyä.

1243849479_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Malli on Burda Special Hardanger E 344-lehden kannessa. Mallia muutin hieman reunoista, koska halusin vahvemman reunan. Kangas on taas luonnonvalkoista Davosaa ja langat myöskin luonnonvalkoiset. Liinan koko noin 55x55cm.

1243849409_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Omaan "juhlaeleganssiini" kuului liivi Crazy wool-tekniikalla ja musta mekko. Liivin ohje on Moda 2/09-lehdessä, kylläkin jakkuna. Käytin liiviin tumman violetteja kangastilkkuja sekä Bangalore-kierrätyssilkkilankaa, jota saa Anjalinilta. Tekniikka on hauska ja tästä voi tehdä vaikka mitä.  Mekon kaavat löytyivät Suuri käsityölehdestä 5/08, malli 1. Liivi valmistui jo maanantaina, mutta mekko jäi taas viimetippaan. Helman ompelin lauantaina aamulla kello kaksi! Aamulla kymmeneltä luottokampaajani tekin vielä viimeisen silauksen, ihanan kiharanutturan.