Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.01.2012 - 10:58

Vuoden ensimmäinen valmistunut käsityö on sukat tyttärelle. Näidenhän piti valmistua jo jouluksi, mutta eivätpä ehtineet. Malli on yksi lemppareistani: Kerttu-sukat. Lankana aina hyvin toimiva Janne.

07.01.2012 - 20:49

 

Lankaa kului 4165 grammaa ja metreinä 10979 neulomalla ja virkkaamalla. Jos lasketaan Susun systeemillä, niin en päässyt vieläkään Lankakauppaan asti, vaan jäin 0,5km:n päähän. Tänä vuonna pitää jo päästä perille asti!

Kaikki pienetkin jutut laskettuna valmistui yhteensä 176 käsityötä tai askartelua.

Vuosi kului edelleen neuleiden parissa. Uusiakin juttuja tuli kokeiltua: röyhelöhuivi, pipoon neulottuja nyppyjä, kirjoneulesukat ja neuleen päättely silmukoimalla.

Muutama työ tuli myös virkattua ja kokeilin Bavarian-virkkausta, reliefipylväitä ja korujen virkkaamista.

Uusi juttu oli myös hopeasavi, josta tein kummityölle lahjaksi korut.

Osallistuin Kesäyön Hullutukseen, joka ei ollut niin satoisa kuin toivoin. Monta työtä jäi kesken ja muutaman aloituksen ajattelin jopa purkaa.

Nypläys on jäänyt vähiin, mutta rannerenkaita valmistui kolme.

Tilkkutöitä tein muutaman. Ompelin Tilda-töitä valmiiksi, muutaman kortin ja Mariannelle kissakassin.

Ommeltuakin tuli aika vähän, mekko Jampalle, itselleni tunika crazy wool-tekniikalla ja muutamia kässäpusseja. Ompelin myös hyväntekeväisyyteen kolme Etiopia-nuttua.

Nukkekotiin teinkin aika mukavasti kaikenlaista: punottu tuoli ja paperikori, lisää kasveja, joulukoristeita, mattoja ja neuleita. Aloitin myös nukkekodin tapetointia, lattioiden päällystämistä ja laatoittamista. Tuloksia voinkin esitellä lähiaikoina.

Perustin myös Salon Nukkekotikerhon ja tapaamisissa olemme askarrelleet monenlaista kivaa.

Pari vuoden kohokohtaa käsityörintamalla olivat näyttelyt. Oma käsityönäyttelyni Kiikalan kirjastossa ja Nukkekotikerhon yhteisnäyttely Mulperissa.

Edelleen nurkat pursuavat keskeneräisyyksiä. Siksi olikin syytä ilmoittautua mukaan Maaritin haasteeseen: Jotain valmiiksi joka kuukausi. Nyt pitää vain päättää mitkä kaksitoista työtä haluan välttämättä saada valmiiksi tänä vuonna. Muutama ehdokas jo on, mutta mitäköhän vielä löydän, kun kunnolla kaappeja ja laatikoita pengon?

01.01.2012 - 22:28

Jouluksi tuli tehtyä harvinaisen vähän lahjoja:

Kissakassi Mariannelle.

Mariannen nukkekotiin kissojen kiipeilypuu.

Minnalle lankavyötekassi, samanlainen kuin Susulla.

Revontulihuivi ystävälle.

Röyhelöhuivi "bonusanopille".

Kesken jäi kolme sukkaparia, jotka ovat onneksi jo melkein valmiit.

30.12.2011 - 18:05

Syksyn mittaan valmistui monenlaista jouluista myyjäisiin:

Tonttumagneetteja ja kuusenkoristeita.

Neulottuja tonttuja.

Myöskin nukkekotiin tarvitaan jouluisia tavaroita, kuten kynttilöitä,

enkeleitä isompina

ja pienempinä

sekä ovikoristeita.

Nukkekodin asukkaat tarvitsevat myöskin lämmintä vaatetta talveksi.

Piti minunkin kokeilla neulottua joulupalloa, mutten niistä kauheasti innostunut. Kortti on tehty mammalle joulukorttikurssilla Mulperissa.

23.12.2011 - 16:06

HYVÄÄ JOULUA!

04.12.2011 - 23:51

Salon Nukkekotikerhon upea Joulutori löytyy Askartelupuoti Mulperin ikkunasta. Ikkuna osallistuu myös SaloShopsin Jouluikkuna-kilpailuun, joten käykäähän äänestämässä!

04.11.2011 - 21:01

Viime lauantaina ja sunnuntaina pidin kansalaisopistolla Nukkekodin sisustuskurssin ja aiheena oli tietysti joulu.

Kurssilla oli kymmenen innokasta ja hyvin eri-ikäistä oppilasta. Hurjan paljon saivat aikaan mitä suloisempia joulujuttuja. Tässä kuvia ihanuuksista:

Tässä erään rouvan keskeneräinen projekti. Soittorasiassa oli ennen lapsia kuusen ympärillä, mutta nyt on paperinarusta tehtyjä enkeleitä. Muutama enkeli vielä puuttuu ja kukkia ympäriltä sekä hieman valkoista väriä kuusiin. Tästä tulee varmasti hieno. Tässä vielä kuva läheltä:

Kutistemuovista koristeita ikkunaan. Varsinkin kurssin nuorimmat innostuivat kutistemuovista kovasti.

Pienenpieniä enkeleitä paperinarusta.

Mattoja, liinoja ja joululahjoja. Lahjapaketeissa on oikeita tavaroita sisällä, esimerkiksi hajuvasipulloja ja kaulin.

Iso valikoima kynttilöitä puuhelmistä ja hammastikuista tehtyinä.

Kauniita kransseja.

Nuorin neiti taiteili komean kuusen.

Vielä monenlaisia kukkia.

Kyllä nyt voi joulu tulla nukkekoteihin!

 

14.10.2011 - 20:45

Kuukausi sitten iski aikamoinen käsityöplääh. Mikään ei oikein tuntunut kiinnostavan ja kaikki tuntui jotenkin menevän pieleen. Yksi neulepusero valmistui, mutta sekin tuntuu jotenkin vääränlaiselta. Pingotan sen uudelleen, niin josko olisi sitten parempi.

Nyt olen kuitenkin aloittanut lapasia johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen. Ohjeen sain Raision aluetilkkutapahtumassa. Olikin oikein kiva reissu ja käsityöt tuntuu taas pikkuhiljaa maistuvan.

Jottei olisi kuvaton kirjoitus, niin tässä jo aikoja sitten valmistuneita sukkia:

Ne on vaan sukat SNY:ltä saadusta Stepistä.

Ruutusukat Regian Kaffe Fassett-langasta.

  1. Siskon 20(2?)-vuotislahja
  2. Väriterapiaa Tilkkuystävältä-peitto
  3. Oranssi pusero
  4. Matto nukkekotiin
  5. Vihreä liina
  6. Yö ja päivä-nypläys
  7. Hexagon-peitot
  8. FLS-jakku
  9. Citron-huivi
  10. Cocos-jakku